torstai 28. huhtikuuta 2016

PennHIP lonkkaindeksi

Tuhkan kaikki viralliset terveystarkastukset ovat tulleet. Lonkat B/B, kyynärät ja polvet 0/0. Selkä nikamien epämuotoisuuden, spondyloosin ja välimuotoisen lanne-ristinikaman osalta normaali.

Jenkeistä tuli PennHIP-kuvauksesta lonkkien passiivista (perinnöllistä) löysyyttä kuvaavat indeksit. Vasemmassa lonkassa indeksi on 0.46 ja oikeassa 0.49, joka on kaikkiin tutkittuihin rotuihin verrattuna keskitasoa. Porokoiria ei ole kuvattu tarpeeksi, jotta vertailu voitaisiin tehdä niihin. Tulos asettuu keskiarvoon myös nivelrikon kehittymisen riskiä ajatellen. Jos indeksi on alle 0.30, nivelrikkoa ei juuri esiinny ja jos yli 0.70 niin käytännössä kaikille kehittyy nivelrikkoa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Paimennuksen alkua odotellessa

Löysin arkiston kätköistä ennen julkaisemattoman videon Tuhkan paimennuksesta viime syksyltä Kuttukuussa. Kakka maistui hyvin tuoreeltaan, mutta poika sai lampaat myös liikkeelle. Nämä päkäpäät ovat nimittäin tosi nihkeitä liikkumaan. 



Jännityksellä odotan, mitä kesä tuo tullessaan ja kuinka paljon Tuhka on näitä asioita mietiskellyt talven aikana. Perjantaina käydään Kangasalla vuoden ekoilla paimennuksilla.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kevään ekat aksat

Poikettiin tänään Koiralaan tekemään nopeat treenit. Edelliset taisi olla joskus syyskuussa. Talven aikana piti treenata, mutta en saanut sitten kertaakaan aikaiseksi varata hallia, joten ne jäi.

Tehtiin alkuun perussarja kolme kertaa, joista jokainen jollakin tavalla vauhdista. Ne meni ihan mukavasti, vähän tuli Tuhkalle kiire, mutta selvästi kokosi ja käytti kroppaansa. Sitten vauhtiharjoitusta. Kartturi oli kovasti paljon ruosteessa, mutta eiköhän se tästä... Ainakin hauskaa oli ja sehän on pääasia. :)




Tämän kesän tavoite lienee harjoitella kepit ja rengas kuntoon. Sitten alkaa esteosaaminen olla kasassa, vaikkakin kontakteilla on vielä harjoiteltavaa ennen kuin ne ovat niin itsenäiset, mihin pyrin. Rimojen nostaminen on myös ohjelmassa, jos kaikki menee hyvin. Tuhka on eteenpäin menevää sorttia ja käännökset on sille hankalia, mutta työstetään niitä sitten vähän myöhemmin paremmin. Kunhan nyt saataisiin edes vähän tätä pakettia kasaan ensin.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Koulutusleiri

Meillä oli nyt viikonloppuna oman porukan koulutusleiri Ylöjärvellä. Suunnittelimme aikataulut ja treenit porukalla ja jokainen koirakko pääsi pureutumaan omiin ongelmiinsa. Mä otin teemaksi kummankin koiran kanssa erottelun vahvistamisen. Erottelu kummallakin on melko hyvällä tolalla ja akuutimpiakin harjoitusaiheita olisi, mutta päätin silti ottaa tämän teeman, koska porukkaa oli sen verran paikalla, että erotteluharjoituksia oli helppo järjestää. Maanantaitreeneissä yms. joutuu aina järjestelemään ja säätämään enemmän näiden toteutuksessa, joten käytin tilaisuuden hyödyksi. Hyvä niin.



Lauantaina aloitimme liikkuvalla ihmispurkkiksella. Treeniporukka siirsi/rakensi romurataa kuormalavoista ja me samalla etsimme työskentelevien ihmisten joukosta tiettyä ihmistä, Heidiä. Kumpikin koira oli aluksi vähän kummissaan. Erityisesti Mahla oli kiinnostunut kuormalavoista ja etsi sieltä esinettä. Tuhka taas halusi vaan hengata menossa mukana. Alkukankeuksien jälkeen kun pääsin palkkaamaan pari kertaa Heidin löytymisestä, ne saivat jutun juonesta kiinni ja homma sujui hienosti. Itse asiassa olen vähän yllättynytkin, kuinka hyvin ne lopulta kävivät ihmisiä läpi ja tiesivät selvästi, mitä ovat tekemässä ja ketä ovat etsimässä. Tämä haastavampi harjoitus on ollut mulla suunnitelmissa jo pidempään ja tästä on nyt jatkokehitelmiäkin mielessä.

Iltapäivällä teimme jäljillä erottelua. Ensin teimme jäljennostoharjoituksen, jossa viisi jäljentekijää oli kävellyt soraparkkiksen läpi ja oikea jälki nostettiin harhojen yli. Kumpikaan koira ei juuri reagoinut harhoihin, mutta menivät myös oikeasta ensin yli. Palatessa jälki kuitenkin nousi ihan mukavasti.

Toisena harjoituksena teimme Y-erottelujälkiä. Kaksi jäljentekijää käveli ensin yhdessä ja lähti sitten erilleen tietyssä pisteessä. Tämä meni molemmilla ensimmäisellä kerralla hienosti, mutta kuuma ja pitkä päivä alkoi verottaa koiria ja lopussa ne väsähtivät ja yrittivät etsiä vain esineitä. Erottelu onnistui kuitenkin kummaltakin ongelmitta, vaikka jälkeä eivät olisi viitsineet jatkaakaan.



Sunnuntaina sää oli päinvastainen lauantaihin verrattuna, oli kylmää ja satoi ajoittain tosi lujaa. Tehtiin omien kanssa ensin T-erottelujälki, joka oli samantapainen kuin lauantain Y, mutta nyt T:nä. Tämä meni kummaltakin aika mukavasti. Toisena tehtiin taas "kuviojälki" eli kaikka jäljentekijät kävelivät yhdessä ja haarautuivat kävelytieltä/jalkakäytävältä eri suuntiin eri risteyksissä. Mä tein itse häiriön eteenpäin. Kummatkin koirat vetivät tämän tosi hienosti! Tuhka oli jopa niin hieno, että se nosti taas uskoa Tuhkan jälkikoiran kykyihin. :)

Vielä Scentren pihassa tehtiin iltapäivällä "esinepurkkirataa" eli maahan monen eri ihmisen isohkoja esineitä ja niistä etsittiin vain tietyn ihmisen esineitä. Tämä harjoitus oli yllättävän vaikea kaikille koirille. Siinä riittää pohdintaa, mikä teki tästä niin vaikean, koska erottelua ne tekevät hyvin. Ihan viimeiseksi etsittiin vielä romuradalta saapasta, hanskaa ja sukkaa. Hyvin jaksoi kumpikin tehtä töitä ja tosi hienosti ne löysikin, vaikka selvästi vähän väsy jo alkoi olla.

Kaikenlaisia ideoita syntyi viikonlopun aikana ihanien treenikavereiden kanssa jutellessa ja koiria katsoessa. Ihmistunnistusharjoittelua jatketaan ja monipuolistetaan, esineiden erotteluharjoittelu saatiin nyt aloilleen ja sitä jatketaan, jäljellä vaihtelevuutta ja erityisesti alustanvaihtoihin keskitytään jatkossa.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Terveystutkimuksia

Pikkukoira on virallisesti tutkittu terveeksi. Luustokuvissa käytiin juuri ennen pääsiäistä ortopedi Juha Kalliolla Eläinystäväsi lääkärillä. Juha on meillä hoitanut Mahlankin ongelmat, joten oli hyvin luonnollinen valinta tutkimaan myös Tuhkan. Lisäksi halusin Tuhkaltakin ns. PennHIP-kuvat lonkista, joissa tutkitaan perinteisen FCI:n lonkkakuvan lisäksi lonkan toiminnallisuutta.

Seuraavaksi laitan kuvasarjat, joissa on kaikki kolme lonkkakuvaa nyt Tuhkalta ja vertailuksi Mahlalta. Mahlan lonkkamalja on matala, Tuhkalla paljon parempi. Kun reisiluun päät on tuettu lonkkamaljaan, Tuhkalla ne menevät oikein sievästi paikoilleen, Mahlalla jää ulommas juurikin matalan lonkkamaljan vuoksi. Viimeisissä kuvissa havainnollistetaan lonkan löysyyttä eli kuinka paljon reisiluunpää mahtuu liikkumaan ulospäin. Mahlalla reisiluu tulee hyvin paljon pois tiiviimmästä mahdollisesta asennossa. Jos se tulisi kokonaan ulos lonkkamaljasta, olisi kyseessä sijoiltaanmeno (eli luksaatio). Tuhkallakin on löysyyttä, mutta selvästi paljon vähemmän, reisiluun pää pysyy selvästi lonkkamaljassa. Mitä löysempi lonkka on, sitä enemmän lonkka rasittuu ja voi kehittää nivelrikkoa ajan myötä. Nämä PennHIP-kuvat tutkitaan Yhdysvalloissa ja niistä tulee lonkkaindeksi, joka kuvaa juurikin lonkan löysyyttä.




Selkä kuvattiin kauttaaltaan terveeksi. Nikamia on oikea määrä, ne ovat vain pitkiksi kasvaneita. :) Kyynärät ovat myös kunnossa, samoin polvet. Kennelliitolta tulee viralliset tulokset aikanaan, arvio lonkista oli A tai B. Mä olen tyytyväinen tähän. Mulla on ainakin toistaiseksi luustoterveydeltään terve koira.

Silmätarkkiin mennään kummankin kanssa kunhan löydän jonkun sopivan tarkastuksen. Mahlaltakin meinaan uusintatutkia silmät, se on kuitenkin jo 7-vuotias. On sitä jotain tehtävä rodunkin eteen.