sunnuntai 26. elokuuta 2018

Syksyn tavoitteita

Blogi on edelleen elänyt hiljaiseloa. Nyt yritän asiassa ryhdistäytyä, jotta jossain kokoaisin ajatuksia ainakin aina välillä.

Edellisen kirjoituksen välissä on tapahtunut yhtä sun toista. Olemme kotituneet uuteen kotiin hyvin.

Kaksi tunnistusjälkileiriä on mahtunut väliin. Keväällä oltiin Yyterissä leireilemässä viikonlopun verran ja kesällä pidettiin pe-su päiväleiri Ylöjärvellä.

Pelastuskoirahommat on lähtenyt hyvin käyntiin, alkeiskurssin jälkeen olemme jatkaneet viikkoryhmässä ja koeaika on ohi ja olemme virallisesti seuran jäseniä.

Kuumasta kesästä huolimatta me ollaan treenattu. Aamulla ja illalla on tehty aika ahkerastikin hommia. Metsässä ollaan oltu enemmän kuin koskaan aiemmin. Kesän osalta pelastuskoiratreeneissä oli tavoitteena harjoitella vapaana jäljennostoa. Se sujui hyvin ja ohjaaja alkoi saada varmutta, ettei siinä ole mitään erikoista. :)

Jäljen peruskokeestakin on puhuttu, mutta ohjaaja vielä vähän passaa. Tuhkan kanssa ei olla kokeissa käyty ja koska koetilanne kuitenkin jännittää, haluan lievittää omaa jännitystäni sillä, että tiedän, mitä kokeessa tapahtuu. Niinpä aloitan talkoilemalla tutustumaan kokeiden maailmaan. En ole ainoassakaan maastolajin kokeessa ollut koskaan katsomassa niin haluan nähdä sen touhun ensin. Koevalmis Tuhka kyllä on, mutta ne on sitten ensi kevään tavoitteita.

Eilen pidettiin tunnistusjälkiporukan syksyn suunnittelupalaveria. Hienoa, että oli paljon suht uusiakin kasvoja paikalla meidän vanhojen lisäksi. Teimme siellä pohjaa eri harjoiteltavista teemoista. Niinpä ajattelin, että ryhdistäydyn tämän blogin kanssa ja yritän teema kerrallaan tehdä tavoitteita, suunnitelmia ja käydä läpi opittua.

Palaverissa yhdessä keksityt teemat sopivat meillekin mainiosti soveltaen niihin erilaisia kiemuroita. Teemat loppuvuodelle ovat: jäljennosto, vanhat jäljet, risteykset, alustanvaihdot, häiriöt.

Tarkemmin ensimmäisestä teemasta jäljennostosta. Itse asiassa olemme koko kesän peko-treeneissä menneet tällä teemalla. Mutta jatketaan sitä vielä. Maanantaitreeneissä tämä tulee näkymään jäljennoston erottelussa, metsässä lähinnä erilaisina jäljennostotilanteina ja tarkoitus olisi tehdä pari pidempää jäljenetsintäharjoitusta taajamassa. Peko-treeneissä ajetaan seuraavaksi varmaan pari pidempää jälkeä. Jäljennoston erottelua on tarkoitus samalla vahvistaa kotona ja itsekseen treenatessa esine-erottelulla. Samalla tutustutaan eri materiaaleihin esineinä.

Esine-erottelun jälkeen otamme kotitreeneihin aiheeksi haun ilmaisun. Ilmaisusta tulen varmasti kirjoittamaan tänne ajatuksia myös myöhemmin. Tavoite olisi saada talven aikana ilmaisu aluilleen.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Hiljaiseloa blogissa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa syksystä lähtien enkä oikein tiedä, mikä on tämän blogin tulevaisuus. Koska tykkään itse lueskella ja seurata muiden treenejä, oppia ja saada ideoita omaan treenaamiseen niin mielelläni haluaisin jotenkin jatkaa meidän treeneistä kirjoittamista. Mutta onko tämä blogi se paikka? Lukeeko tätä kukaan (kommentoikaa toki, jos luette :) )?

Tässä välissä olemme ostaneet talon ja muuttaneet. Syksyllä syyskuun lopussa käytiin Tuhkan elämän toisissa aksakisoissa Ylöjärvellä ja tuloksena oli vitonen ja nolla (luva).

Kevät sen sijaan on alkanut harrastusrintamalla aktiivisesti. Kun muutosta selvittiin ja saatiin taas purkkiratatarvikkeet kasaan, ollaan tehty pari intensiivitreenijaksoa purkkiradalla. Mahlan kanssa ollaan keskitytty ilmaisuun ja sitä kautta rauhoittumiseen. Sähläämisestä suoritus on keskeytynyt ja koira viety pois. Tämä on ihme ja kumma vienyt meitä eteenpäin ja Mahlaa rauhoittumaan.

Esinepurkkis on ollut myös uusi juttu. Aloitettiin siis esine-erottelu purkkiradalla neljän kerran tehotreenillä ja kotona/maanantaitreeneissä on nyt siirrytty tekemään esine-erottelua myös ulos. Vaikka ensimmäisillä kerroilla tuntui, että onpa tämä vaikeaa niin nyt se alkaa jo sujua, kun koirat ovat hoksanneet, mistä siinä on kyse.

Scentren treeneissä meillä on alkanut jo viime vuoden puolella pitkä tunnistusetsintäprojekti. Näillä kerroilla on harjoiteltu lähinnä purkkirataa. Treenikertoja on pari kertaa kuussa.

Maanantaitreeneissä on harjoiteltu alkuvuonna tarkkuutta parkkiksella ja tehty taajamassa muutamia vanhempia jälkiä (4-6 h vanhoja). Pääsiäisenä kokeiltiin hankikannolla myös hiihtäjän jäljestämistä ja sehän sujui aivan yhtä mallikkaasti kuin tavallinenkin jälki.

Uusia tuulia on sen verran, että Tuhkan kanssa kävimme Tampereen seudun etsintäkoirien pelastuskoirakurssin pääsykokeessa ja meidät hyväksyttiin alkeiskurssille. Näinpä kokeilemme omia kykyjämme pelastuskoiratoiminnassa. Siellä on paljon paljon uutta opittavaa minulle ja koiralle, mutta toivon, että joku päivä Tuhka olisi hälytyskelpoinen pelastuskoira.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Hajuleiri Virroilla

Jo perinteeksi muodostunut (toinen kerta) syksyn hajuleiri pidettiin jälleen Virroilla Marttisissa, jossa puitteet treenaamiseen ovat oikein hyvät. Porukkaa oli ilmoittautunut leirille yli kymmenen ja monenlaisia treenejä ehdittiin tekemään.

Lauantaina aamulla tehtiin jäljennostoharjoitus yön yli metsässä muhineella jäljellä. Mahla teki tämän hyvin, tosin vauhtia sillä riitti. Tuhka meni ensin jäljestä ohi, reagoi siihen kyllä, mutta ajautui turhan kauas ydinjäljeltä. Otin uudelleen ja nyt se teki riittävän tarkkaa työtä. Jäljennostot tehtiin n. 30-40 metristä.

Lauantainan päivällä ajettiin Virtain keskustassa taajamajäljet. Olin toivonut kummallekin koiralle helpot ja suoraviivaiset jäljet, joilla on kuitenkin pituutta noin 400-500 metriä. Mahla ei jäljeltään löytänyt ainuttakaan esinettä, mutta teki ihan maltillisesti töitä. Tuhka nosti omalta jäljeltään varmaan kaikki esineet ja veti sen kaikin puolin hienosti. Rauhallisen varmasti.

Lauantaina iltapäivällä treenattiin vielä jäähallin/urheilukentän lähettyvillä. Mahla sai hakea maalimiehen laivarannasta ja Tuhka teki jälkierottelun eli kolmesta jäljestä erotteli oikean.

Sunnuntaina aamulla ajettiin melko tuoreet jäljet Virtain keskustassa. Olin toivonut suojateiden ylityksiä ja niitä saatiin harjoitella. Mahlan jälki oli n. 200 metriä ja Tuhkalla aika pitkä haastavuuteen verrattuna (400 m). No, jatkossa keskitytään taas tekniikkaan. Molemmat koirat vetivät nämä jäljet esimerkillisesti, rauhassa ja esineitäkin löytyi. Sade haittasi Tuhkaa melkoisesti, se näytti koko ajan siltä, ettei se haluaisi tehdä moisessa kelissä mitään vaan mielummin käpertyisi kuivaan ja lämpimään sohvannurkkaan kärölle. Teki se silti töitä, mutta märkyys ei sitä kyllä miellyttänyt yhtään.

Olen itse erittäin tyytyväinen kummankin tekemisestä. Ollaan tehty nyt jonkin aikaa lyhyitä treenejä ja paneuduttu joihinkin pieniin osasiin jäljestyksessä. Nyt tehtiin pidempiä jälkiä Virroilla ja ne menivät oikein hyvin. Jatkossa siis keskityn edelleen tekniikan ja pituuden harjoittelemiseen erikseen.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Jälkijuttuja alkusyksyltä

Blogi on ollut päivittämättä työkiireiden takia, mutta treenattu ollaan silti. Mahlasta tulee ehkä juttua myöhemmin, kun ollaan käyty eläinlääkärissä. Lyhyesti sanottuna Mahla kipuilee nyt jonkin verran aika mystisesti (tai liittynee varmaan nivelrikkoon).

Maanantaitreeneissä ollaan käyty säännöllisesti, perjantaisin ollaan treenailtu yhden kaverin kanssa ja joitakin muitakin treenejä on viikkoihin mahtunut. Yhtä kaikki, mä olen taas innostunut hajutouhuista siinä määrin, että olen oikeasti miettinyt treenaamista ja kehittymistä aika paljon.

Tuhka Scentren uudella hajupöydällä (Kuva: Satu Välimäki)

Nämä hajuasiat eivät ole yksinkertaisia ja helppoja. On loputtomasti kehitettäviä asioita. Pitkien jälkien ja kestävyyden rakentamisen sijaan olen nyt keskittynyt tekemään lyhyitä harjoituksia ja tekniikkaa. Etsiminen ja kestävyys ovat tärkeitä asioita ja aion syksyn aikana paneutua myös niihin, mutta palastelemalla on tässäkin lajissa harjoiteltava ensin perusteet kuntoon. Liian usein huomaa toivovansa aina samoja asioita treeneissä. En halua "mennä katsomaan, miten tämä onnistuu" vaan miettiä, mitä haluan harjoituksesta saada. Kiitos ihanien treenikavereiden, sitä saan mitä haluan.

Yhteen asiaan olen kiinnittänyt erityisesti Tuhkan kanssa huomiota. Paimennuksessa puhutaan työhön kasvamisesta tai työhön kiinnittymisestä ja se tarkoittaa koiran asennoitumista työhönsä. Mä näen Tuhkalla jälkihommissa nyt sitä työhön kiinnittymistä ja se on ihan huikeaa huomata. Se ei mene höntsäämään ja etsimään, koska se on hauskaa. Se on päämäärätietoinen ja ongelman tullessa se ajattelee, yrittää ja haluaa selvittää tilanteen. Se ei tee mulle töitä vaan ratkoo tilanteet itse ja kun se esine löytyy, silloin se ottaa mut mukaan hommaan. Sillä on jotain näytettävää. Ympäristöhäiriöt eivät enää ole Tuhkalle ongelma. Koirat ovat edelleen ongelma, mutta sitäkin työstetään pikkuhiljaa. Ihanat tyttöpissatkaan eivät jäljellä Tuhkaa enää haittaa. (Kop kop.)

Olen monta kertaa miettinyt pelastuskoiratoimintaan menemistä. Toisaalta tiedän tai aavistan, mitä kaikkea hyvältä pelastuskoiralta vaaditaan. Tuhka ei ole sitä ollut, joten olen antanut asian olla. Nyt mä alan nähdä Tuhkassa sitä potentiaalia, että toivon ensi keväänä meidän pääsevän pelastuskoiratoimintaan mukaan.

Meillä on mukava projekti tulossa tunnistusetsinnän parissa. Odotan innolla, miten saamme näkyväksi näiden koirien erityisosaamisen verrattuna tavallisiin metsä- tai peltojälkikoiriin. Osa harrastajista on sitä mieltä, että koirat eivät pysty jäljestämään kovalla alustalla ja osa on sitä mieltä, että tunnistusjälki on helppoa, antaa vain lähtöhajun ja päästää koiran menemään. Sen muutaman vuoden aikana, mitä itse olen tässä touhussa ollut mukana, voin kertoa, että jos halutaan hyvä tunnistusjälkikoira, se ei todellakaan ole niin helppoa. Mahdollista se on, mutta työtä se vaatii.

maanantai 14. elokuuta 2017

Tuhkan ekat aksakisat

Wohoo, taas kisapäivitys! Tuhkallekin tuloksia Koiranettiin, että me muka jotain harrastetaankin. Tuhkan kanssa korkattiin aksakisat Tampereen Hervannassa lappalaiskoirien rotumestaruuskisoissa. Mestaruuksia ei tullut eikä tuloksilla juhlittu (5 ja hyl), mutta hymyssä suin ja ihan huikealla fiiliksellä mä kotio kisoista lähdin!


Eniten jännitin sitä, että mikä tahtotila Tuhkalla on. Vieras paikka, vieraat esteet ja paljon koiria. Tuhkahan ei juuri ole missään kisannut ja treenikertojakaan ei niin kovasti ole kertynyt. Jännitys oli turhaa, koska pikkumies veti hienosti! Mä varmistelin, mikä on paha virhe, mutta olen armollinen myös itselleni. Edellisistä kisastarteista on kuitenkin aikaa jo viisi vuotta ja nämä oli tietysti Tuhkan ekat kisat.


Kummallakin radalla kepit oli hitaat, mutta meni oikein. Kontaktit oli hitaat, mutta vapautin pysähtymättä. Ekalla radalla vitonen tuli kieltona toka vika hypyltä, jonka vaan ohjasin huonosti ja Tuhka tuli ohi. Hyppyradalla säädettiin sitten vähän enemmänkin yhden hypyn ympärillä ja siitä lopulta hylky. Mutta eipä nuo haittaa. Tuhka keskittyi tekemiseen ja oli innoissaan. Se oli tärkeintä. Nyt sen kanssa uskaltaa seuraaviinkin kisoihin vaikka nämä vasta oikeastaan paljasti, kuinka alussa Tuhkan kanssa vasta ollaan.


Pieni vertailu Mahlaan. Miksi en jännittänyt kisata Mahlan kanssa? Oli millainen rata hyvänsä, mä tiesin, että mä pystyn ohjaamaan Mahlaa. Mahla oli hyvin kekseliäs ja meni juuri sinne minne sen ohjasi ja ehtikin sitä ohjata, koska mun ei tarvinnut olla sen vieressä vaan se seurasi ohjausta kauempaakin. Tuhka taas on aivan toista maata. Se ei yhtäkkisiä uusia ohjausjuttuja osaa vaan jää ihmettelemään tai tekee omia ratkaisuja.

Kuva: Outi Puhakka

Nyt on kuitenkin ihan hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka työtä olisi paljon edessä.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Paimennuskokeissa

Kesä ollaan lähinnä laiskoteltu. Jokunen hajutreeni, Tuhkalla muutamat aksatreenit ja lehmiä on haettu joitakin kertoja laitumelta. Paljon on koirilla ollut pihalla hengaamista ja mukana kulkemista. Siitä ne tykkää tavattomasti. On ollut ihanaa olla maalla.

Pitkästä aikaa käytiin jossakin virallisissa kokeissa. Mahlan Koiranetin koemerkintä on vuodelta 2014. Tämä kertonee ehkä siitä, minkä muutoksen mä olen omassa harrastamisessani kokenut. Aktiivisesti harrastetaan Mahlan kanssa koko ajan, mutta ei mitään, missä kisattaisiin. Paimennuskokeisiin vihdosta viimein ilmoitin Mahlan. Mikään erityinen hinku ei sinnekään ole ollut, itse kun en viitsi kokeita (enkä treenejäkään) varten ajella kovin kauas ja lähimpään paimennuskoepaikkaan Somerolle on mun mittapuullani pitkä matka. Ajatus oli kuitenkin, että ihan jo rodun vuoksi käydään esikoe suorittamassa.

Ja niin käytiin. Somerollahan emme ole juuri käyneet eikä muutenkaan lammaspaimennusta puuhattu, joten sikäli odotukset eivät kovin korkealla olleet. Lampaat olivat liukkaat verrattuna esimerkiksi Sinikan lampaisiin tai meidän lehmäkantturoihin, joten harjoituksen puutteen vuoksi se synnytti joitakin ongelmia. Itse en osannut ottaa sitä heti huomioon ja niinpä esikokeen alussa otettiin vähän turhan reippaasti lampaat pyöröaidasta ja ne karkasivat heti (häkistä otto 1/10p). Saatiin kuitenkin jatkaa ja vähän tuli epämääräistä suhmurointia ja käskytystä juurikin tuon vauhdin kanssa. Siirtymisissä sain jarruttaa koiraa koko ajan (siirtymiset 13/20p). Laidunnus meni muuten hyvin, mutta lauman kokoaminen lopussa sen yrittäessä karata, ei onnistunut ja siitä pistevähennykset (5/20p). Pysähdys meni muuten kivasti, mutta tehtiin se liian kaukana (6/10p). Uudelleenhäkitys sujui jo vähän rauhallisemmin (10/10p). Suorituksen laadusta 25/30p on aika paljon, mutta käskytyksen takia siitä lähti pisteitä.

Yhteensä kuitenkin 60/100 p. mikä on läpi ja Mahlalle koulutustunnus PAIM-E.


Seuraavana päivänä olimme sitten ykkösluokassa. Haettiin tasapainoisempaa suoritusta edellisen räpellyksen jälkeen ja sellainen saatiin. Pisteillä ei juhlittu, samat haasteet jatkui, mutta suoritus oli silti ehjä. Häkistä otto 12/15p, uudelleen häkitys 5/10p (koira ei tehnyt työtä, kun lampaat tuli ihan ite...), siirtymiset 7/10p, laidunnus ja lampaan kiinniotto 1/10p ja suorituksen laatu samoilla perusteilla kuin edellisenä päivänä 21/30 p. Laidunnus sujui pisteistä huolimatta hyvin. Lampaat eivät olisi hetkeksikään halunneet jäädä laidunnusalueelle, mutta pysyivät siinä. Ilmeisesti tästäkin tuli pistevähennyksiä tuomarin kommenttien perusteella, vaikken ymmärrä miksi, koska lampaat koiran toiminnan vuoksi pysyivät laidunnusalueella, mikä on tarkoituskin... Kun menin laidunnuksen loputtua tekemään lampaan kiinniottoa, ne ottivat hatkat. Mahla reagoi itse ja sai melkein 20 lampaan ryhmästä suurimman osan koottua, mutta kolme lammasta ehti livahtaa karkuun. Tämä oli toinen syy pistevähennyksiin. Saatiin hakea kolme lammasta joukkoon, suorittaa lampaan kiinniotto uudelleen, mikä sujui hyvin. Tulos "hyvä" saatiin pisteillä 46/75p, mikä ei riittänyt kuitenkaan koulutustunnukseen. Tähän rataan olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Jos Mahlaa totuttaisi noihin vähän liukkaampiin lampaisiin niin sen tekeminen voisi näyttää oikein hyvältäkin.

Nämä taisivat olla ensimmäiset ja samalla viimeiset paimennuskokeet. Itseäni tuo touhu ei oikein vakuuttanut. Lähinnä kritisoin ylempien luokkien helppoja ratoja. Itse olen nähnyt työkoiria toimissaan ja lehmätaloudessa kasvaneena ymmärrän sekä eläimiä että mihin paimenkoirasta olisi hyötyä. Tällaisenaan paimennuskokeet eivät mielestäni testaa riittävästi koiran osaamista, ohjaajan osaamista eikä yhteistyötä. Tehtävistä selviää kutakuinkin hienosti koiran kanssa, joka kulkee lammaslauman perässä ja tottelee käskyjä. En nähnyt yhtään tehtävää, jossa olisi punnittu oikeasti koiran työälyä ja se on kuitenkin ehkä suurin asia, mitä paimenkoirissa arvostan.

Mikään paimennustaipumustesti ei kokeiden kuulu olla eikä myöskään tottiskoe. Tehtävien pitäisi olla teknisesti vaativia, joissa tarvitaan sekä koiran paimennusviettiä, ohjaajan kykyä ymmärtää eläimiä että koulutuksen merkitystä. Ei missään muussakaan lajissa ylimmän luokan tuloksia saa helpolla, vähän treenaamalla silloin tällöin vaan ne vaatii oikeasti työtä. Miksi paimennus olisi poikkeus? Miksei edes haluta haastaa koirakoita?

Kokeissa tehtävät ja niiden pisteytykset ovat ennalta määritetyt. Toteutus riippuu tuomarista ja sillä saadaan samoista tehtävistä joko helppoja tai haastavia. Annan esimerkin. Sääntöjen mukaan "radalla tulee olla vähintään kaksi tai kolme mahdollisimman luonnollista vaikeaa kulkuväylää. Ne voivat olla esimerkiksi kapea kulkuväylä viljapeltojen, pensasaitojen tai muiden esteiden välitse, sillan ylitys tai lajitteluaitaus." Meidän kokeissa myös ylemmissä luokissa tämä oli toteutettu kahden pystyssä olevan tolpan välistä menolla. Ihan oikeasti! A) onko se "mahdollisimman luonnollinen" ja B) onko se riittävän haastava? Luonnollinen kapea kulkuväylä rajoittaa koiran toimintaa, antaa lampaille erilaisen paineen, kapeana väylänä tekee laumasta jonomuodostelman, koira ei pysty hallitsemaan lauma etupäätä ja lauman etupää ei ole riippuvainen koiran tekemisistä. Mitään näistä ei tee kahden tolpan välistä meno. Se on sekä koiran että lampaiden näkökulmasta samanlaista tallustamista kuin avopellolla. Ainoastaan ohjaaja voi vaikuttaa siihen, menevätkö lampaat tolppien välistä.

Ja kun kaikki muutkin tehtävät toteutetaan näin avopellolla teennäisillä esteillä, jää paljon paimennuksesta testaamatta. Lähinnä niitä koiran töitä ja sitä koiran älyä ja ohjaajan luottamusta koiraan. Ne kun myös ovat niitä asioita, joita paimenkoira työssään tarvitsee. Koiraa eikä ohjaajakaan laiteta paineeseen. Kaikki tehdään isolla pellolla, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat kaikista parhaimmat. Ja lampaat ovat siinä mielessä helppoja, että hankalia elukoita ei ryhmässä ole yhtäkään. Toki lampaat pääsääntöisesti helpoimmasta päästä paimennettavia on verrattuna esimerkiksi nautoihin tai vuohiin. Mitä paimennuskokeet sitten mittaavat? Itse tulin siihen tulokseen, että lähinnä tottelevaisuutta ja ohjaajan taitoja. Tuhka ei ole lammaspaimen eikä sillä ole siihen oikein kykyjäkään. Kuitenkin mulle jäi sellainen olo, että Tuhkasta voisi pärjätä paimennuskokeissa. Ja silloin ollaan aikalailla hakoteillä... Valitettavasti.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Lapin matkaa ja paimennusta

Kesäloman alkupuolella matkasimme koirien kanssa Lappiin Saariselälle. Lumet olivat jo sulaneet ja suurimmat sulamisvedet valuneet pois, joten polut olivat kuivia ja keli mitä loistavin. Lämmintäkin riitti juuri sopivasti t-paitakeliksi, mutta vielä mukavan viileää retkeillä. Valitettavasti Mahla satutti varpaansa tai se kipeytyi rasituksesta ja parina viimeisenä päivänä Mahla joutui jäämään mökkiin lepuuttamaan jalkaansa.

 Otsamotunturi Inarissa

Majoittauduimme rivitalossa Kaunispään etelärinteellä koko viikon. Alue oli hyvin hyvin rauhallinen tähän aikaan vuodesta. Paljon ravintoloita yms. oli kiinni ja oikeastaan tuntui, että vain hotellit pyörivät minimeillä. Saatiinpahan olla rauhassa!


 Lumet olivat siis sulaneet jo, mutta jossain tuntureilla painanteissa vielä vähän lunta oli ja koirat tavattomasti nauttivat saadessaan pyöriä ja leikkiä lumessa. Niillä oli kovasti kivaa!


Varsinaisena tarkoituksenamme ei ollut tuntureiden huiputtaminen vaan tehdä päiväretkiä ja katsella maisemia. Lähialueen huiput tuli kuitenkin käytyä. Hienoimmat maisemat olivat Inarin Otsamolla.


 Pääsiäiskuru Iisakkipäällä

 Tuhka tarkkailee tuntureita Kiilopäällä.

Matkalla tavattiin Ivalossa Tuhkan emää Pennaa. Paljon oli pojassa samaa näköä, vaikka pikkuinen poika on emänsäkin rinnalla. Paljon tuntuu myös luonnepuolta perinyt äidiltään. Hienoa oli nähdä Pennaa! Siitä kun on jo tovi (3 vuotta) vierähtänyt, kun viimeksi on nähty.

 Penna ja Tuhka

Etelään ajettiin Vehmersalmen kautta, jossa oltiin pari päivää paimennusleirillä. Mahla ei sielläkään saanut täyspainoisesti treenata ja sen jalka selvästi sitä vielä vaivasi. Tiistaina molemmat aloittivat pienemmissä aidoissa ja iltapäivällä mentiin metsäpaimeneen. Siellä Mahla selvästi oli kipeänoloinen, joten en sitä patistanut töihin. Tuhka teki aina sen aikaa kuin Mahlakin.

Keskiviikkona Mahlan kanssa harjoiteltiin esikokeen laidunnusosiota. Onnistui ihan hyvin. Mahlakin malttoi olla paikallaan. Tokalla kierroksella Mahla oli niin väsynyt ja ilmeisesti se tassukin edelleen vaivasi, että se jäi jumputtamaan parin jäkittävän lampaan kanssa. Mahlalla on niin paljon työmoraalia, että se ei halua jättää viimeisiä ja siksi jää äkkiä jumittamaan, kun viimeiset ei liiku.


Keskiviikkona laitettiin Tuhka töihin. Se ei meinaa kestää mun ohjauspainetta, mutta patistettiin se töihin. Aidassa kun Tuhka vaan lompsii, mutustelee kakkaa ja on kaveria lampaiden kanssa. No, käytiin varikolla vaihtamassa lampaita ja siellä pikkumies oli rohkea ja reipas eikä juuri yhtään arastellut! Porteista ja häkeistä se ottaa elukoita hyvin. Sitä vaan ei yhtään kiinnosta tasapainokuljettaminen pellolla. Ei se mikään pieni surkea porokoira ole, on sillä luonnetta ja tahtoa, juuri niin paljon kun se haluaa käyttää.


Kotonakin Tuhka on käynyt reissun jälkeen jokusen kerran hakemassa lehmiä laitumelta. Yksin. Mahlaa ei ole kelpuutettu mukaan. Pikkumies on ollut oikein pätevänä. Ei se kuljettaessa juuri mitään tee, mutta olen laittanut sitä hakemaan lehmiä, kujalla ja portilla Tuhka työskentelee oikein mukavasti. Ääntäkin on löytynyt avuksi. Työälyä siltä löytyy pikkusen enemmän kuin se näyttää. Sillä vaan ei ole rohkeutta vielä toteuttaa itseään. Lehmien kanssa sen ilme on kuitenkin enemmän työtätekevä kuin lampaiden kanssa.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Porokoirakerhon paimennusleiri Somerolla

Viime viikonloppuna Porokoirakerho järjesti paimennusleirin Somerolla. Me olimme mukana molempina päivinä.

Mahla pyörössä. Kuva: Aino Karilas

Mahla aloitti lauantaina pyöröaitauksessa, harjoiteltiin vähän jarruja ja totuteltiin lampaisiin. Pitkää pätkää ei tehty, koska Mahla ei viitsi pyöriä kauaa pienessä aidassa. Iltapäivällä mentiin isolle pellolle noin 50 lampaan isolle laumalle. Tavoitteena oli tehdä rauhallista kuljetusta ja vähän harjoitella hakua. Mahla on pyrkii menemään mistä aita on matalin eli sen mielestä haussa riittää hakea suurin osa porukkaa. Pienellä ryhmällä se toki onnistuu, koska yksittäiset lampaat palaavat ryhmään. Ison ryhmän hajoitettua lampaat eivät kuitenkaan palaa takaisin vaan jäävät erilleen. Hetken jouduimme keskustelemaan Mahlan kanssa siitä, että pitääkö ne kaikki todella kiertää.

Kuva: Aino Karilas

Sunnuntaina jatkettiin samalla teemalla iso ryhmän kanssa. Saatiin rauhallista kuljetusta ja kun mä tarpeeksi vaadin sinne ihan ryhmän taakse kiertämistä haussa, nekin alkoivat sujua paremmin. Mahla käsittelee lampaita kuitenkin niin nätisti, että sen voi aika huoletta antaa itse kokeilla ja tehdä, vaikka epäonnistuukin välillä. Sunnuntaina se jo malttoi pitää hieman etäisyyttä lampaisiin, jolloin mä pystyn kävelemään normaalisti enkä jää ryhmän keskelle. Toisaalta koiran on vaikea hahmottaa ja säädellä nopeutta, koska sen näkökenttä sieltä takaa on aika rajallinen. Siksipä se poispäinajo olisi huomattavasti helpompi tapa siirtää niitä eläimiä.

Torronsuon kansallispuistossa

Tuhka oli lauantaina ja sunnuntain ekan kierroksen pyörössä. Tahkottiin sen kanssa ohjausta. Tuhka oli yhtä kysymysmerkkiä ja hämmentynyt. Se lähinnä käveli perässä. Tasapaino ei ole sille lainkaan vahva juttu. Ohjaukselle se on kuitenkin herkkä. 

Sunnuntaina iltapäivällä mentin isolle pellolle Tuhkankin kanssa. Ajatuksena oli, että testaan, saammeko isoa ryhmää liikkeellekään ja toisaalta ison ryhmän hallinnassa on enemmän työtä. Nooh, lampaat olivat mukavia ja Tuhka tulla köpötteli siellä perässä. Ei se hakuja tee eikä kata koko ryhmää, mutta kun on hyvin koulutetut lampaat niin se kuljettelee niitä. :) Saatiin me ne ainakin liikkumaan ja kehityksenä viime kesästä on ehkä se, että Tuhka on rohkeammin yksin ryhmän takana ja pysyy töissä ihan mukavasti. Kakka maistuu vähemmän eli sikä itsevarmuutta on tullut lisää. Tuhkakin on lampaiden kaveri ja hallinnassa, että senkin kanssa voi tehdä ja kokeilla mitä tykkää. Lapasesta homma ei ainakaan lähde.


Kaikenkaikkiaan oli kiva nähdä lappalaiskoiria paimentamassa! Kelit oli kuumat, mutta hyvin sitä pärjättiin ja koiratkin jaksoi. Lauantaina käytiin Torronsuon kansallispuistossa lenkillä paimennuksen jälkeen.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kuulumisia

Yhtä sun toista päivitettävää.

Jatkan ensin lempiaiheestani eli jäljestyksestä. Viikonlopun pk-jälkikoulutuksesta jäi ideoita käteen, joita lähdin kokeilemaan. Heti maanantaina käytiin metsäjäljellä. Jäljet oli kummallekin lyhyet (jonkun 100-200 m) ja siellä oli runsaasti esineitä. Esineiltä palkkasin heittämällä kasan namia maahan. Keskiviikkona tehtiin eka jälki samalla idealla asfaltille. Paljon esineitä, vahvistettiin jälkikin vedellä. Mahla ei ole eläissään tehnyt niin rauhallista työtä kuin nyt nämä pari kertaa! Tässä voi olla todella ideaa tuon kuumakallen kanssa. Se rauhoittuu esineelle tosi hyvin ja tuntuu, että se esinemotivaatiokin on noussut, vaikka varsinaisesti siinä ei koskaan ole ollut mitään ongelmaa.

Tiistaina alkoi agilityn ulkokausi. Koulutin kolme ryhmää ja lopuksi Tuhka pääsi yhden hyppysuoran rallatelemaan täysiä. Tuollainen on Tuhkan kanssa ihan mukavaa hommaa. Uusien agilitysääntöjen mukaan ensi vuoden alusta tulee pikkumaksiluokka, johon Tuhkakin ylärajoilla mahtunee. Tässä mietin, että aloitetaanko kisaaminen jo ennen ensi vuotta vai mennäänkö suoraan vasta ensi vuonna pikkumakseihin. Toisaalta ne lappalaiskoirien rotumestikset on Tampereella syksyllä ja olen vähän lupaillut, että sinne osallistutaan. Katsotaan nyt, miten kesä sujuu. Edelleen meillä on projektia. Mä en ole tyytyväinen kaikkeen meidän tekemisessä. Ihan sitä estevarmuuttakin tarvitaan lisää.

Mahla kävi torstaina suunhuollossa eläinlääkärissä. Kontrollikäynnillä pari viikkoa aiemmin eläinlääkäri huomasi, että toiselle puolelle on kertynyt hammaskiveä ja epäili, voisiko siellä olla jotakin tulehdusta. Ei sieltä mitään löytynyt. Hampaat hyvässä kunnossa, etuhampaissa pieniä lohkeamia, jotka eivät vaadi mitään jatkotoimenpiteitä.

Viimeisiä työviikkoja viedään ennen kesälomaa. Vielä kun jaksaa puristaa hetken. Ilmat ovat otolliset koirien kanssa treenaamiseen, kun on viileää, mutta kevään tunnetta on vaikea saada. Palaillaan taas, kun on asiaa!




sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lappalaiskoirien jälkikoulutus

Tänä viikonloppuna oli lappalaiskoirille suunnattu jälkikoulutus Kurussa Ylöjärvellä. Kouluttajina toimivat Petteri ja Matleena Ikonen. Summasummarum, viikonloppu oli mukava ja vahvisti omia näkemyksiäni jäljestyksestä, mutta pk- tai erikoisjäljelle en koiriani kouluta enkä heidän menetelmiään juuri käytä. Jälkeä voi tehdä ja harrastaa monella tavalla eikä toinen ole toistaan huonompi tai parempi tapa. Jokainen ohjaaja saa tehdä sen päätöksen, mitä jäljeltä haluaa.

Me ei voida koiralle kertoa, mitä sen pitää tehdä ja miten jälkeä pitää ajaa. Me voidaan vain luoda mahdollisuudet oppimiselle. Ja mitä se vaatii, riippuu siitä, mitä koiran jäljestämiseltä haluaa. Kuinka tarkkaan koiran pitää jälkeä ajaa (jokainen askel vai hajutunnelissa)? Millaisella alustalla koiran pitää osata jäljestää (metsä, pelto, asfaltti)? Entä ympäristössä (puhdas metsä, taajamametsä, taajama)? Mitä koiran halutaan jäljestävän (ihmisen ominaishaju vai alustan ja ihmisen muodostama hajucoctail)?

Menin koulutukseen avoimin mielin. Halusin aidosti näkökulmaa ja ymmärrystä sille "perinteiselle" tavalle harrastaa jälkeä. Ja halusin antaa mahdollisuuden itselleni. Koirathan eivät mene siitä rikki, vaikka tekisimme mitä hyvänsä. Niinpä lähdin mukaan kokeilemaan kaikkea.

Lauantaina aloitimme peltojäljellä tekemään tarkkuutta. Teimme tyypillisen peltojäljen, jonka minä tein itse ja peltoa poljettiin niin, että askeleet jäivät näkyviin ja jokaiseen askeleeseen laitettiin nami. Mä en laskenut askelia, jotkut harrastaa sitäkin. Molemmat koirat aloittivat hyvin samalla tavalla. Nameista ne sai hajun heti, kun vein koiraa jäljen alkuun. Ja siitä se lähti, ensin ne yritti vähän rynniä, mutta tajusivat varsin pian, että tässähän on nameja, ei kannata kiirehtiä. Loppua kohti homma siis alkoi rauhoittua. 

Lauantain tokat jäljet tehtiin samalla tavalla. Tuhkan jälki päättyi lyhyeen, muurahaiset popsi parempiin suihin nameja. Mahlan jäljellä oli kahdenlaisia nameja, osassa oli murkkuja, osassa ei. Jäljestämisen lisäksi Mahla siis valikoi, mitkä namit se syö ja mitä ei. Mutta muuten se ajoi nätisti jäljen, tosin ei siinä mitään haastetta ollutkaan, kun oli suora ja lyhyt (alle 100 m) jälki.

Tuhkalle tehtiin sitten vielä lyhyt jälki kouluttajien takapihalle. Sen Tuhka ajoi erittäin nätisti, keskittyneesti, askel askeleelta, lähes kaikki namit syöden.

Sunnuntaina aamulla Tuhka aloitti samanlaisella kuin lauantaina lopetettiin. Tämäkin sujui yhtä hienosti. Sitten mentiin metsään ja saatiin ajatus pk-jäljen janaharjoittelusta. Tehtiin alkeisharjoitukset kummankin kanssa. Yksi hyvä puoli nameissa oli se, että ne oikeasti jarrutti koiraa tosi paljon. Nää kumpikin on niin ahneita, että nameista ne ei halua mennä ohi, vaikka esineestä menisivät.

Sitten tehtiin Mahlalle (vieras jäljentekijä) n. 100 metrin lyhyt metsäjälki ja vauhdin himmaamiseksi kokeiltiin laittaa sinne välille kasat nameja. Eka kasa oli jo parinkymmenen metrin päässä lähdöstä ja Mahla ampui tapansa mukaan aika kovaa jäljelle, juoksi pari metriä namikasasta ohi, mutta palasi. Ja vauhtia sillä piisasi muutenkin, mutta kyllä ne namikasat sitä vähän rauhoittivat, kun se hetken aina mussutti nameja. Mulla on tästä jatkoidea, tosin esineiden kanssa niin ei tarvi niitä namikasoja jättää metsään.

Ajatuksia ja ideoita on taas. Mä oon tyytyväinen noiden koirien innosta ja aktiivisuudesta, ne lähtee nenä auki hommiin. Taas tuli hyvin esille, miten tärkeä se jäljellemeno on. Siinä ratkeaa paljon siitä, tuleeko jälki onnistumaan vai ei.